
Olen Marianne Kankaanpää, kodinhoito- ja asiointipalvelu Assarisi yrittäjä ja tuore lähihoitaja.
Perustin yrityksen ja lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi, koska halusin tehdä merkityksellistä työtä, jossa voin konkreettisesti auttaa ja tuottaa hyvää mieltä.
Haluankin tehdä arjestasi helpompaa, joten kotihoidon lisäksi hoidan puolestasi ne kodin suuret tai pienet asiat, jotka muuten veisivät aikaasi.
Kotipalveluni sopii eri elämäntilanteisiin – kiireisistä lapsiperheistä kotona asumiseen tukea ja kotihoitoa tarvitseviin vanhuksiin. Tuon apua lämpimällä ja ihmisläheisellä otteella, jotta arkesi sujuisi huolettomammin.
Hoidan sujuvasti ja joustavasti kotihoitoon liittyvät tehtävät (mm. peseytymisessä ja pukeutumisessa avustaminen, lääkehoito, ruokailussa avustaminen, ruuanlaitossa avustaminen), kodinhoito- ja järjestelytehtävät, tai vaikka järjestelyt asunnossa ennen ja jälkeen putkiremontin. Autan myös juhlavalmisteluissa ja voin toimia apukätenä itse juhlien aikana. Tarvittaessa toimin kuskina tai saattajana esimerkiksi lääkärikäynneille tai ostoksille.
Haluan jatkuvasti kehittää osaamistani, ja valmistuinkin hiljattain ikääntyneiden hoitoon ja kuntoutukseen erikoistuneeksi lähihoitajaksi.
Hoidan kaikki sovitut tehtävät aina luotettavasti, laadukkaasti ja luottamuksellisesti – tavoitteeni on tehdä arjestasi helpompaa ja jättää sinulle hyvä mieli.
Toimin pääkaupunkiseudulla. Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro, miten voin auttaa sinua!
Terveisin,
Assarisi Marianne
Miten voisin auttaa juuri sinua?
Soita 040-838 8637 tai jätä tähän alle yhteystietosi, niin otan yhteyttä mahdollisimman pian.